Arjen taidot   

arjentaitojen tehokurssi


Oletko kenties käynyt koirasi kanssa pentu-, nuorten koirien- tai jonkin arkitottevaisuuskurssin? Kurssi on voitu käydä lähiaikoina, tai sen käymisestä saattaa olla aikaa. Tuntuuko siltä, että kurssilla opittujen taitojen vieminen käytännön arjen tilanteisiin on ollut hankalaa ja jäänyt ehkä kokonaan? Tai kaipaisitteko vain kertausta ja vahvistamista arjen taitojen osaamiseen koirasi kanssa?
Tällä Arjen taitojen tehokurssilla 4 koiran pienryhmässä harjoittelemme ja vahvistamme mm. kontaktia omistajaan, paikallapysymistä, luoksetuloa, toisten koirien ohittamista, hihnassakävelyä maltillisesti ja ihmisten maltillista tervehtimistä. Kurssin harjoituksten tarkoitus on myös kasvattaa koirien itsehillintää. Osallistujat saavat myös ehdottaa toiveitaan kurssisisältöön

Kurssin aikana alamme harjoitella taitojen vahvistamista myös vaihtelevissa tilanteissa, joissa on tarkoitus lisätä koiran häiriönsietokyä. Harjoittelemme pääosan tunneista koulutushallissa mutta myös osittain ulkona, jotta saamme vietyä paremmin opittuja asioita käytännön tilanteisiin. Kurssilla kaikki koirat ovat hallissa yhtäaikaa mutta voimme tarvittaessa rajata näkyvyyttä koirien välissä sermien avulla.

Kontakti, luoksetulo ja itsehillintä- tehokurssi!


Tuntuuko siltä, että yhteys koiraasi olisi katkennut? Toivoisit, että koirasi kiinnittäisi sinuun enemmän huomiota erilaisissa tilanteissa. Onko myös luoksetulon kanssa haasteita?
Haluaisitko lähteä vahvistamaan luoksetuloa koirasi kanssa kouluttajan avulla ja tuella?
Myös itsehinnännän kanssa voi teillä olla kehittämisen varaa. Lenkillä koira on ohitustilanteissa paljon kiinnostuneempi koirakaverista kuin sinusta, tai maassa olevat ällöttävät roskat päätyvät sen suuhun.

Tällä kurssilla aletaan rakentamaan erilaisilla koulutusharjoitteilla yhteyden vahvistamista sinun ja koirasi välillä. Lähdetään yhdessä tekemään sinusta koirasi mielestä tosi hyvä tyyppi, keneen voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Näiden lisäksi kurssilla harjoitellaan koirallesi mielikuva, että muiden kiinnostavien asioiden jättäminen on kannattavampaa, kuin niiden luokse meneminen. Samalla lisäämme koirasi itsehillintää, joka helpottaa teidän yhteisiä arkenne tilanteita. Kaikilla näillä harjoituksilla vahvistamme vuorovaikusta sinun ja koirasi välillä! Kurssilla kaikki koirat harjoittelevat yhtä aikaa koulutustilassa ja tarvittaessa voimme käyttää sermejä näköesteenä.

pentujen Luoksetulon ja hihnAtaitojen kurssi


Onko koirasi luoksetulo arjessa epävarmaa? Koiraa kiinnostaa muut asiat enemmän, kun pyydät koiraa luoksesi. Koirasi juoksee korvat lerpattaen naapurin pihaan, kun pitäisi tulla sisälle. Luoksetulo ei vaan toimi tai toimii, jos koiran lähellä ei ole mitään sitä kiinnostavaa. Tällä kurssilla lähdetään korjaamaan asiaa!

Pennulle ja nuorelle koiralle on helpompi lähteä kouluttamaan hihnassa maltilla kulkemista niin, että yhteiset ulkoilut olisivat molemmille miellyttäviä.
Tällä kolmen kerran kurssilla kouluttajan avulla lähdetään muuttamaan koirasi halua valita tulla sinun luoksesi ja tehdä tämä luoksetulo kannattavaksi!
Aloitamme kurssilla hihnakävelyn harjoittelun aivan alusta. Vaikeutamme harjoituksia koirakoiden tason mukaan. Kurssisopii erityisen hyvin alle vuoden ikäisille pennuille, joiden kanssa vasta opetellaan hihnassa kävelemistä.

Koiraa varten tarvitset pannan tai valjaat, hihnan (ei kelatalutin), vettä ja kupin. Ota mukaan PALJON koirasi lempinameja!

Tällä tunnilla koirat harjoittelevat samaan aikaan. Jos koirasi ei siedä muita koiria tai haukkuu muille koirille, otathan ensin yhteyttä kouluttajaan.
Kouluttajana kurssilla on Elina Suoranta. Hänellä on paljon kokemusta arjen taitojen vahvistamisesta.
Kurssilla saat kirjalliset ohjeet harjoitteluun, joihin voit aina palata kurssin aikana ja jälkeen.

Hienosti hihnassa!


Hihnassa maltilla kulkeminen on yksi haastavimmista taidoista koiran oppia, sillä onhan koirille ympäristössä niin paljon kiinnostavia asioita, joiden luokse olisi kiva päästä. Muiden koirien hajumerkkejä nuuskimaan ja yleensä hajulta hajulle eteneminen tapahtuu vauhdilla, mikä tuntuu vetona omistajan kädessä hihnan ollessa kireällä! Vastaantulevia koirien tervehtiminen kiinnostaa, samoin ohikulkevat ihmiset ja myös maassa olevat roskat.

Tällä hihnakäytökseen painottuvalla kurssilla lähdetään vahvistamaan erilaisin harjoituksin taitoja, joilla hihnakäytöksestä saadaan hallitumpaa yhteispeliä.
Maltillinen hihnassa kulkeminen koostuu usean osataidon osaamisesta ja tällä kurssilla harjoittelemme näitä osataitoja, joista harjoittelun kautta muodostuu hihnassa tarvittavien taitojen taitava kokonaisuus.
Harjoittelemme mm. kontaktia omistajaan myös häiriötilanteessa, luopumista ympäristön kiinnostavista asioista, lähellä pysymisen ja ihmisen liikkeen seuraamisen vahvistamista sekä myös tarkempaa seuraamista ihmisen jalan vieressä esimerkiksi koiranohitustilanteen ajan. Harjoittelun yhtenä tarkoituksena on vahvistaa myös muita vaihtoehtoisia toimintatapoja juuri näihin koiranohitustilanteisiin, koirakaverin luokse ryntäämiseen sijaan.

Kurssille olisi hyvä olla jonkinlaista kurssitaustaa tai koulutuskokemusta, mutta voit tulla myös kurssille ilman sitäkin. Saat kurssista kuitenkin enemmän irti, kun hieman pohjia on opeteltu esimerkiksi Pentu- Teinikoirakoira- tai Arkitottevaisuuden peruskursseilla. Kurssille otetaan neljä koirakkoa ja voimme alkuun käyttää sermejä koirakoiden väleissä tarvittaessa. Kaikki harjoittelevat siis aikaan hallissaa.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.