Rally-Tokon ALO-AVO-kurssi
Tällä Rally-tokon kurssilla harjoitellaan Alokas- ja Avoimen luokan tehtäviä, niiden osia ja tehdään rataharjoittelua. Kurssilla keskitytään tehtävien oikeaoppiseen suorittamiseen ja koiran motivointiin Rally-tokon harjoitteluun omistajan kanssa,. Lisäksi treenataan koiran takaosan käyttöä, sekä kehonhallintaa ja harjoitellaan sujuvaa radan suorittamista.
Kurssille pohjataitovaatimuksena on Rally-tokon alkeiskurssi ja jonkin verran sen jälkeen jatkoharjoittelua niin, että alokasluokan kylttitehtävät ovat tuttuja. Niiden täydellistä osaamista ei tarvita, kurssilla harjoitellaan mm. niiden suorittamista sujuvaksi. Tämä kurssi vahvistaa alempien luokkien kylttien osaamista sille tasolle että kilpailuissa ei tule pistemenetyksiä.
Alamme enemmän pohtia myös systemaattisesti, miten esim. alokasluokassa voi käyttää vartaloapuja, mutta miten asia muuttuu avoimessa luokassa. Harjoittelemma myös tehtävien uusimista ja siihen liiittyviä tärkeitä asioita. Kurssin käytyäsi, olet valmiimpi ehjään alempien luokkien ratasuoritukseen.
Kurssilla kaikki koirat harjoittelevat samaan aikaan hallissa, mutta voimme tarvittaessa rajata näkyvyyttä koirakoiden välillä sermeillä.
Jos olet epävarma onko kurssi sinulle sopiva, voit olla yhteydessä:
elina.suoranta@gmail.com
Rally-Toko: Valmistaudu ylempiin luokkiin!
Oletteko Rally-Tokossa koirasi kanssa siinä vaiheessa, että teillä mahdollisesti olisi kilpailuoikeus ylempiin luokkiin mutta tehtävät oikealla vaativat vielä harjoittelua? Tai haluatko jo Rallyn alkuvaiheessa aloittaa harjoittelun päämääränä ylemmät luokat? Kurssille voit siis hyvin tulla, vaikka olisitte vielä ALO (AVO)-tasoa, mutta haluatte jo ottaa oikean puolen harjoittelun mukaan treenisuunnitelmaanne. Kurssi soveltuu siis monenlaisessa tilanteessa Rally-tokon harrastuksen suhteen koiransa kanssa olevalle! Tällä kurssilla painotetaan oikealla puolella harjoittelua tutuilla tehtävillä ALO-AVO-luokista. Tämän lisäksi aletaan tutustumaan uusiin kylttitehtäviin ja niiden osiin, jotka tulevat vastaan ylemmissa luokissa. Pääpaino kurssilla on kylttitehtävien oikeiden tekniikoiden hiomisessa molemmin puolin ja harjoittelemme takaosankäyttöä myös oikealla puolella, jotta esim. käännöskyltit ovat mahdollista suorittaa sääntöjen mukaisesti.
Teemme lyhyitä rataharjoituksia mutta pääpaino tällä kurssilla on yksittäisten kylttien sääntöjenmukaisen suorituksen opettelemisessa ja hiomisessa. Elina ohjaa ja kuuntelee jokaista osallistujaa ja huomio heidän lähtötasonsa, kehityskohteensä ja tavoitteensa. Kurssin tavoitteena on tuoda ylempien luokkien tehtäviä tutummaksi ja vahvistaa työskentelyä molemmin puolin.
Kurssilla kaikki koirat harjoittelevat samaan aikaan hallissa ja kurssille otetaan enintään 4 koirakkoa